26 seuralle myönnettiin tänä vuonna keittämistukea Satakunnassa. Tuet julkistettiin eilen.
Valtio on tukenut merkittävällä tavalla urheiluseuratoiminnan kehittämistyötä viimeisen kahden vuoden aikana. Päätoimisten työntekijöiden palkkaustuen lisäksi seuroille on jaettu toiminnallista kehittämistukea lasten ja nuorten urheiluun sekä aikuisliikuntaan. Tänä vuonna toiminnallista kehittämistukea myönnettiin 443 seurahankkeelle yhteensä 769 000 euroa. Satakunnassa tukea sai 26 seurahanketta yhteensä 39.500 euroa. Koko LiikUn alueella tukea haki 209 hanketta ja tukea sai 66 hanketta ja koko tukisumma oli 103.000 euroa
- Erityisesti olen iloinen siitä että Huittisten ja Rauman seurat hakivat ja myös saivat tukea hankkeisiin. Olimme kuntien kanssa panostaneet markkinointiin ja se näytti tuovan tulosta, kertoi LiikUn seurakehittäjä Tapio Saarni.
Tänä vuonna lasten ja nuorten toiminnallisia tukia haki yhteensä 1 080 hanketta ja tukea myönnettiin 345 hankkeelle yhteensä 617 000 euroa. Eniten hakemuksia tuli lasten harrastusryhmien lisäämiseen ja ohjaajien sekä valmentajien osaamisen kehittämiseen.
Aikuisten terveyttä edistävän liikunnan tukea haki 357 hanketta ja tukea myönnettiin 98 hankkeelle yhteensä 152 000 eurolla.
Toiminnalliset tuet lasten ja nuorten sekä aikuisliikunnan kehittämiseen myönnettiin 1 000 - 6 000 euron suuruisina rahallisena tukena. Tukea saaneet seurat löytyvät osoitteesta http://www.seuratuki.fi/materiaalisalkku/ .
Urheiluseuratoiminnan kehittämistuen jakamisesta vastaavat Suomen Liikunta ja Urheilu, Nuori Suomi ja Suomen Kuntoliikuntaliitto yhdessä lajiliittojen, TUL:n, FSI:n, muiden valtakunnallisten liikuntajärjestöjen ja SLU-alueiden kanssa.
Tukirahat ovat opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksikön myöntämää seuratoiminnan kehittämistukea. Tuki on kokonaan Veikkauksen tuottoa. |