Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

19.5.2022

Aluehallintovirastot myönsivät 14,5 miljoonaa Harrastamisen Suomen mallin toteuttamiseen, yhteensä 235 hakijalle. Toimintaa tapahtuu kaikkiaan 249 kunnan alueella lukuvuoden 2022-2023 aikana.

Lounais-Suomen alueelle avustusta myönnettiin 1,7 miljoonaa euroa, 30 eri kunnalle. Avustukset jakautuivat Varsinais-Suomeen 19 eri kunnalle yhteensä 1 297 000 euroa ja Satakuntaan 11 kunnalle yhteensä 403 000 euroa.

Tavoitteena on tarjota kaikille lapsille ja nuorille mieluisa ja maksuton harrastaus koulupäivän yhteydessä. Toiminta kattaa perusopetuksen 1. -9. luokkien oppilaat.

Lähteet: https://avi.fi/tiedote/-/tiedote/69941319 ja aviavustukset.fi/visualisointi