Hae sivustosta
Hae sivustosta
Liity LiikUn jäseneksi
Sivustokartta
Uutisarkisto
Haluan postia LiikUlta
Päivitä omat yhteystietosi
Palaute
Yhteystiedot
 Harrastemanagerit

MIKÄ ON HARRASTEMANAGERI

Harrastemanageri on turvallinen aikuinen, joka toimii nuorten tukena ja innostajana. Harrastemanageri pitää langat käsissään ja on nuorten käytettävissä ja apuna.

Harrastemanageri on mahdollistaja, joka luo toiminnalle puitteet, järjestää tilat ja käynnistää toimintaa yhdessä nuorten kanssa.

Harrastemanageri on kuuntelija, joka saa nuorten mielipiteet esiin nuorille tilaa antaen. Parhaimmillaan Harrastemanageri välittää nuorista myös seuratoiminnan ulkopuolelle ulottuvissa asioissa.

Harrastemanageri on innostaja, joka saa nuoret liikkumaan, vaikuttamaan ja osallistumaan seuratoimintaan aktiivisesti. Harrastemanageri osaa jakaa vastuuta nuorille itselleen sopivassa suhteessa.

 

NUORTEN HARRASTEMANAGERIKOULUTUS /kesto 3 t

koulutuksen tavoitteena on:
selkeyttää harrastemanagerin roolia erityisesti jokaisen tehtävään ryhtyneen oman seuran tarpeiden näkökulmasta. Lisäksi tilaisuudessa vaihdetaan mielipiteitä, ideoita ja synnytetään yhteistyötä seurojen välillä.

 

Nuorten harrasteliikunta

© 2010 Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry
Sporttisaitti   |   Tulostettava versio