Hae sivustosta
Hae sivustosta
Liity LiikUn jäseneksi
Sivustokartta
Uutisarkisto
Haluan postia LiikUlta
Päivitä omat yhteystietosi
Palaute
Yhteystiedot
 Sherborne

Liikunnan täydennyskoulutusta 
liikunnanohjaajille, erityisryhmien ohjaajille sekä kasvatusalan ammattilaisille

SHERBORNE -PERUSKOULUTUS

Mikä on Sherborne?
Veronica Sherbornen kehittelemä liikuntamenetelmä eli SDM (Sherborne Developmental Movement) on kokonaisvaltainen harjoitusmenetelmä, joka tukee monipuolisesti motoriikan ja sosiaalisten taitojen kehittymistä.

Kenelle Sherborne sopii?
SDM -menetelmä on alun perin kehitetty kehitysvammaisten lasten ja aikuisten tarpeisiin, mutta monipuolisuutensa ja muunneltavuutensa ansiosta sitä käytetään laajasti sekä yleis- että erityisopetuksessa niin kouluissa kuin päivähoidossakin. Menetelmä soveltuu hyvin myös aikuisten ja iäkkäiden liikuntaan.

Motorisia taitoharjoituksia ja onnistumisen kokemuksia
SDM -menetelmässä harjoitellaan motorisia perustaitoja. Harjoittelu on fyysisesti monipuolista. SDM -menetelmässä pyritään liikunnan keinoin tukemaan lapsen vuorovaikutustaitojen kehittymistä sekä harjoitellaan rauhoittumista ja rentoutumista. Tavoitteet ovat erilaiset riippuen siitä, onko lapsella esimerkiksi lieviä oppimisvaikeuksia, tarkkaavaisuushäiriöitä
tai vaikea liikunta- tai kehitysvamma.

SDM -liikunnan tavoitteena on:
• Auttaa lasta toimimaan hallitusti niin, että hän oppii erottelemaan ja  
  yhdistelemään aistihavaintoja
• Luoda tilanteita, joissa lapsi voi kehittää sosiaalisia taitojaan
• Luoda turvallisia toimintatilanteita vahvan itsetunnon kehittämiseksi
• Edistää lapsen oppimisvalmiuksia ja kykyä toimia vuorovaikutustilanteissa
• Auttaa lasta kehittymään niin, että hän hakee itseohjautuvasti tarvitsemiaan kokemuksia.

Aika ja paikka: pe 10.9.2010 klo 15-21, la 11.9.2010 klo 8-15 RAISIO
Kouluttaja:
 Susa Miettunen, Sherborne –kouluttaja
Hinta: 175 €, sis. koulutusmateriaalin, lounas lauantaina

ILMOITTAUTUMINEN:
27.8. MENNESSÄ, alla olevalla lomakkeella.
Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä  ja ilmoittautuneille lähetetään ennen koulutuksen alkua tarkemmat tiedot sähköpostitse. Osallistumismaksu tulee olla maksettuna ennen koulutuspäivää.

Peruutusehdot:  Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen tehdyistä peruutuksista veloitamme 50% koulutuksen hinnasta ja peruuttamattomasta koulutuksesta täyden hinnan. Sairastodistus toimitetaan LiikUn toimistoon.

LiikU pidättää oikeuden muutoksiin.

Lisätiedot: nuoriso-  ja koulutuspäällikkö Karita Toivonen, 040-9000 841,
toimistosihteeri Susanna Eränen, 02-5151 911,etunimi.sukunimi@liiku.fi 

© 2010 Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry
Sporttisaitti   |   Tulostettava versio