|
Hyvinvointia Saviseudulle lasten liikuntakerhotoiminnan keinoin on 2,5 vuotinen hanke. Se kohdentuu koko Jokivarsikumppaneiden alueelle. Hankkeen tavoitteena on lasten monipuolisen liikuntakerhotoiminnan käynnistäminen eri kunnissa kouluissa/koulujen läheisyydessä kuntien, koulujen ja yhdistysten yhteistyönä kohderyhmänä 3.-6. luokkien oppilaat sekä 1.-2. luokkien ne oppilaat, jotka eivät ole kunnan järjestämässä aamu- ja iltapäivätoiminnassa.
Kerhotoimintaa voi olla erilaista. Esimerkkinä mainittakoon kutsukerhot, yhden lajin kokeilukerhot (10 krt), matalan kynnyksen liikuntakerhot, monipuoliset liikuntakerhot, kaikille avoimet kerhot sekä mahdollisesti myös kesäajan kerhot.
Ensimmäisessä vaiheessa monen eri kunnan lapset yhdessä vanhempiensa kanssa ovat päässeet vastaamaan harrastustoiminnan kyselyyn. Kysely on toteutettu yhteistyössä kunnan koulu- ja liikuntatoimen kanssa. Kyselyn tavoitteena on ollut kartoittaa kunnassa asuvien lasten toiveita liikunnan harrastamismahdollisuuksista.
Kartoituksen jälkeen kuntakohtaisesti pohditaan miten lasten toiveisiin voidaan vastata yhteistyössä paikalliset yhdistykset, koulu- ja liikuntatoimi ym. hallintokunnat tarvittaessa.
Liikuntakerhotoiminnan toteuttajana voi siis urheiluseuran lisäksi olla esim. kyläyhdistys, vanhempainyhdistys tai jokin muu järjestö. Hankkeen kautta toimijoille annetaan lisää osaamista liikunnan ohjaamiseen ja toiminnan monipuolistamiseen.
Hyvinvointia saviseudulle lasten liikuntakerhotoiminnan keinoin hankkeesta vastaa LiikUn nuorisopäällikkö Karita Toivonen puh. 040 9000 841, karita.toivonen@liiku.fi
Ole yhteydessä, jos haluat olla mukana lisäämässä lasten liikettä, kerhotoimintaa ja hyvinvointia.
|