Välkkäri -koulutus
Välitunnit kouluissa ovat liikkumista ja virkistäytymistä varten, jotta oppilaat jaksaisivat keskittyä paremmin tunneilla. Opettajan ehdotukset eivät aina ole mieluisia ja myös aikuiset tarvitsevat taukonsa. Välkkäri -koulutuksen tavoitteena onkin, että koululaiset itse suunnittelisivat liikuntaleikkejä ja pelejä välitunneille ja kannustaisivat luokkatoverinsa mukaan liikkumaan.
Välkkäreiksi voidaan valita ja kouluttaa oppilaita, jotka ovat kiinnostuneita liikunnasta ja ohjaamisesta, ja joilla on kykyä ja halua innostaa muita luokka- ja koulukavereitaan mukaan. Koulutuksen jälkeen oppilailla on täydet valmiudet järjestää liikuntaleikkejä ja pelejä välituntisin. Koulutusmateriaalin tuella he suunnittelevat toimintatuokioita ja ohjaavat ne itsenäisesti, opettajan avustaessa tarvittaessa.
Välkkäreiksi sopivat alakoulujen 5. ja 6. luokan, sekä kaikki yläkoulun oppilaat. Koulutuksessa oppilaat saavat tietoa uusista ja kiinnostavista leikeista ja peleistä, rohkeutta ideointiin ja omatoimisuuteen ja apua liikunnan ja välituntitoiminnan ohjaamiseen ja suunnittelemiseen.
Välkkäri -koulutus koostuu kahdesta 90 minuutin jaksosta, joiden välillä tehdään välitehtävä. Koulutukseen sisältyy keskustelua, pari- ja ryhmätöitä, liikkumista ja ohjausharjoittelua. Oppilas saa koulutuksesta mukaansa Välkkäri-aineiston. Koulutusajankohta on koulun päätettävissä.
Toiminnan on kehittänyt SLU -aluejärjestöt yhdessä Nuori Suomen kanssa.Toteutuksesta alueellanne vastaa LiikU
Hinta: 250€ Sisältää koulutuksen 10-20 oppilaan ryhmälle ja materiaalit jokaiselle osallistujalle. Hintaan lisätään kouluttajan matkakulut Turusta.
Lisätiedot ja koulutustilaukset:
Karita Toivonen 040-9000 841 karita.toivonen@liiku.fi
|