Leiriuutiset 2011

Sporttis-leiri on alkanut!

Tiistai klo 10.40

Sporttis on alkanut aurinkoisissa merkeissä. Jo maanantaina varaslähdön Sporttikselle ottivat avustajat, ryhmänohjaajat, organisaatio sekä ohjaajaleiriläiset. Tiistaiaamuna Alhaisten koululle saapuivat reippaat leiriläiset. Kassit ja makuupussit kannettiin majapaikkoihin, ja sitten leiriläiset pääsivätkin omien ryhmänohjaajiensa johdolla tutustumaan leiripaikkaan, leirin sääntöihin ja toisiinsa.

 

 

Leiriuutisia ainakin kaksi kertaa päivässä

Sporttis-leirin kuulumisia voi seurata näiltä sivuilta koko leirin ajan. Päivän aikana leirinetti vierailee eri lajien parissa, seurailee leirin elämää aamupalalta iltapesulle. Kaikkien lasten tekemisiä emme toki ehdi "todentamaan", mutta aina voit löytää tuttuja kasvoja. Päivitämme sivuja ainakin kahdesti päivässä, useamminkin jos mahdollista.

Toivomme, että vanhemmat seuraavat leirin kulkua näiden sivujen kautta. Soitamme kotiin välittömästi, mikäli siihen on tarvetta. Lapselle voi jättää tärkeissä tapauksissa soittopyynnön leirin kansliaan (040-4641917). Lapset pärjäävät paremmin, mikäli saavat rauhassa keskittyä leiriin, joten siksi puhelimet on jätetty kotiin.

Luvassa on aurinkoisia leirikelejä. Ohjaajamme pitävät huolen, että hatut ja juomapullot ovat matkassa mukana!

Leirinettiterveisin,

Anne Pihlava ja Sari Nyman

 

Sporttis-leiri valtaa Alhaisten koulun ja pihamaan!

Kassit ja pussit ovat merkki siitä, että kohta leirimeininki alkaa!
Leirin pystytys on kovaa vauhtia menossa...

 

Leiriorganisaatio tekee ahkerasti töitä, jotta kaikki olisi valmista huomenna, kun leiriläiset saapuvat. Ripustusta, järjestelyä, tavaran noutoa ja urheilupaikkojen valmistelua eli hyörinää ja pyörinää riittää.

 Kello 17.30.

Ryhmänohjaajat ja ohjaajaleiriläiset saavat vinkkejä peleihin ja leikkien vetämiseen. Joutuuhan siinä itsekin ensin pelaamaan, että voi sitten opettaa muita ja hauskaa on.

 

Hei, ota koppi! Hyppää, loikkaa ja tsemppaa!

 

Tiistain leiriuutisiin tästä.

Keskiviikon leiriuutisiin tästä.

Torstain leiriuutisiin tästä.