Tammikuu 2012

Yhteistyössä on voimaa!

Alle kouluikäisten lasten liikkumista on kunnissa ja kaupungeissa viime vuonna onnistuneesti edistetty eri hallintokuntien välisellä yhteistyöllä Hyvinvoinnin polun muodossa. Kemiönsaaren kunnassa on saatu aikaan hyviä tuloksia neuvolasta alkaen. Kemiönsaaren toimintamallista voit lukea lisää tästä kirjeestä.

Minkälaisilla toimenpiteillä omassa kunnassasi tai yksikössäsi voidaan taata päivittäin kaksi tuntia liikuntaa jokaiselle lapselle? Voimmeko yhdessä tarjota perheille mahdollisuuksia ja kannustusta yhdessä liikkumiseen? Yhteistyöllä pääsemme liikkeelle. Ideariihet koolle ja rohkeasti kokeilemaan!

Onnellista alkavaa vuotta!

Pauliina Albrecht, pienten lasten liikunnan kehittäjä
040-9000 847, etunimi.sukunimi@liiku.fi
 

Tapaus Kemiönsaari:Yhteistyöllä lisää liikettä lapsiin

Pienten lasten liikuntahanke käynnistyi Kemiönsaaren kunnan eri hallintokuntien ja LiikUn yhteistyönä syksyllä 2009. Hankkeen tavoitteet tukivat Kemiönsaaren kunnan hyvinvointistrategiaa, mikä oli merkittävä tekijä hankkeen käynnistymiselle. Uusia toimenpiteitä alle kouluikäisten lasten liikunnan edistämiseksi lähdettiin toteuttamaan ensin päivähoidossa. Onnistumisen näkökulmasta tärkeäksi koettiin kaikkien varhaiskasvattajien osallisuus, Kemiönsaaren kunnan liikuntatoimenjohtaja Bo-Eric Ahlgren kertoo. 

Lue lisää Kemiönsaaren toimintamallista.

Case Kimitoön - hur samarbetar man att öka dagliga motion bland barn?

Läs mer om samarbete i Kimitoön

Nyt on taas aika valmistautua alkuvuodesta 2012 avautuvaan ELY-keskusten Lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustuksen hakuun.

Alustavien tietojen mukaan lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustuksien hakuaika on helmikuun loppuun 2012 mennessä. Lopullinen aikataulu tarkentuu opetus-ja kulttuuriministeriössä alkuvuoteen 2012 mennessä.

Lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustuksia tullaan hakemaan ELY-keskusten kautta. Avustuksia myönnetään kehittämishankkeiden toteuttajille, joita voivat olla kunnat, kuntayhtymät, järjestöt ja yhteisöt. Avustuksia ei myönnetä kouluille, rekisteröitymättömille yhteisöille, yksityisille henkilöille eikä voittoa tavoitteleville yhteisöille. Tarkemmat hakuajan alkamis- ja päättymisajankohdat ilmoitetaan myöhemmin.

Mikäli haluatte apua ja tukea lasten ja nuorten liikunnan kehittämistyössä ja näette, että Lounais-Suomen Liikunnalla ja Urheilulla on roolia kehittämishankkeenne suunnittelussa ja toteutuksessa, olemme mielellämme yhteistyössä kanssanne. Olettehan rohkeasti yhteydessä!

Vuoden 2012 koulutuskalenteri on avattu

Kaikkiin kevään koulutuksiimme voit tutustua osoitteessa ww.liiku.fi/koulutus/koulutuskalenteri 

Toteutamme koulutuksia myös tilauksesta, mikäli haluat järjestää koulutusta oman yksikkösi tai alueesi henkilöstölle.

 

Tässä kevään esimmäiset koulutukset:

Lastentanssin avaimet ti 14.2. MASKU viim. ilm.pvä 31.1.,
ilmoittautuminen ja lisätiedot 

Keskittymistä vaativat leikit ja rentoutuminen ti 14.2. KANKAANPÄÄ viim. ilm.pvä 31.1.,
ilmoittautuminen ja lisätiedot

Lasten liikunnan ideatori ti 14.2. KANKAANPÄÄ viim. ilm.pvä 31.1.,
ilmoittautuminen ja lisätiedot

Lastentanssi matkalla kohti koreografiaa to 8.3. KAARINA viim. ilm.pvä 27.2.,
ilmoittautuminen ja lisätiedot

Liikuntaa pienissä tiloissa ti 13.3. LAVIA viim. ilm.pvä 28.2.,
ilmoittautuminen ja lisätiedot

Vekara vipellys -liikuntaa alle 3-vuotiaille ke 14.3. RAUMA viim. ilm.pvä 29.2.,
ilmoittautuminen ja lisätiedot 

Lisää liikuntaa talvella?

LAPS SUOMEN -tutkimus (Nupponen ym. 2010) on valtakunnallinen selvitys, joka kuvaa 3–12 –vuotiaiden lasten liikunta-aktiivisuuden määrää ja laatua. Tutkimuksen kohteena oli 5553 lasta. Aineisto kerättiin vuosina 2001–2003 kyselylomakkeilla ja päiväkirjoilla.

Tutkimus osoittaa liikunnan määrässä tapahtuvan voimakasta vuodenaikavaihtelua. Syksyllä ja talvella liikuttiin vähemmän kuin kesällä ja keväällä. Miten voimme kehittää olosuhteita siten, että myös syksyn ja talven aikana liikutaan kaksi tuntia joka päivä?

Kerro omat talviliikuntavinkkisi meille, niin voimme jakaa niitä eteenpäin!

Lue lisää aiheesta

 

Vi söker svenskspråkiga, deltidsanställda utbildare, som är experter på barns motion. Har du erfarenhet av dagvård, skola eller motionsverksamhet med barn? Läs mer