- Lajin kehittivät alun perin 80-luvulla japanilaiset ravintoloiden sisäänheittäjät. He keksivät alkaa viihdyttää asiakkaita tanssimalla. Pian parapara levisi nuorison keskuuteen ja 2000-luvulla myös Japanin ulkopuolelle, kertoo turkulainen ohjaaja Sefie Rosenlund.
Tällä hetkellä paraparaa voi harrastaa Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Vaikka käsien liikutteleminen saattaa näyttää aluksi monimutkaiselta, Rosenlund vakuuttaa, että aloittelija pääsee lajiin helposti sisälle.
- Alkeistunnilla aloitetaan ihan alusta, tyyliin tämä on oikea käsi ja tämä vasen. Alussa edetään hyvin hitaasti ja netistä voi käydä lataamassa opetusvideoita, joiden avulla liikkeitä voi kerrata vielä kotona, Rosenlund valaisee.
Koreografiat haltuun netissä
Tunnilla jokainen ryhmäläinen tanssii samoja liikkeitä samaan aikaan. Koreografiat ovat kappalekohtaisia. Tarkoituksena on tehdä liikkeitä, jotka sopivat musiikkiin ja kunkin kappaleen sanoituksiin.
- Jos kappaleessa esimerkiksi sanotaan jeejee, parapara-liikkeessä kädet tuodaan suorana eteen peukalot pystyssä, Rosenlund selittää.
Ohjaaja ei kuitenkaan keksi liikkeitä itse, vaan koreografiat tulevat Japanista.
- Japanissa on parapara clubeja, jossa koreografioidaan kappaleita. Koreografioita opetetaan parapara-illoissa ja niitä kuvataan nettiin muillekin opetettavaksi, tietää Rosenlund.
Paraparalla on Suomessa noin pari sataa harrastajaa. Lajia voi toki harrastaa netin kautta itsekseenkin, mutta muiden kanssa tanssi on tietysti näyttävämpää ja hauskempaa.
Lajina parapara sopii kaikille ja se onkin oikea toimistotyöläisen unelma. Käsien ja hartioiden liikutteleminen avaa jumiutuneet lihakset. Plussaa lajissa on myös se, että sen harrastaminen on täysin ilmaista.
Teksti ja kuvat: Suvi Kainulainen
Lisätietoa:
Parapara-seura
Näin tanssitaan paraparaa (opetusvideo)
Kommentoi tätä artikkelia.
|