Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Unelmamme: Jokaiselle lapselle mahdollisuus osallistua liikuntaharrastukseen. Lasten Liike on koko liikuntayhteisön yhteinen ponnistus lasten ja nuorten liikunnallisen harrastustoiminnan lisäämiseksi. Lasten Liike -tunnus kertoo laadukkaasta ja kaikille avoimesta toiminnasta. Olympiakomitea edistää Lasten Liike -toimintaa paikallisesti liikunnan aluejärjestöjen, kuntien sekä urheiluseurojen ja yhdistysten kanssa.

Mikä Lasten Liike?

Lasten Liike on lisännyt iloa ja riemua alakoululaisten päiviin vuodesta 2016. Toiminnan tavoitteena on ollut alusta asti lisätä lasten mahdollisuuksia osallistua ohjattuun liikuntaharrastukseen. Huomiota on kiinnitetty erityisesti iltapäivisin järjestettävään toimintaan. Lasten Liikkeessä painottuvat saavutettavuus ja kaikille avoin toiminta; Erityisiä liikunnallisia lajitaitoja ei tarvita. Tärkeintä on liikunnasta nauttiminen ja yhdessä iloitseminen. Lasten Liike -toimintamallia voi hyödyntää iltapäivien kerhotoiminnan lisäksi myös muussa seuratoiminnassa.

Lasten Liikkeen tavoite on luoda mahdollisuuksia yhä useammalle lapselle osallistua lapsen kasvua ja kehitystä tukevaan liikunnalliseen harrastustoimintaan. Tällä hetkellä 2/3 lapsista liikkuu terveytensä ja kehityksensä kannalta liian vähän. Arvioiden mukaan n. 70 % lapsista on koulupäivän yhteydessä järjestettävän liikuntakerhotoiminnan ulottumattomissa. Samaan aikaan kysyntä koulupäivän yhteydessä sekä iltaisin järjestetylle ei-kilpailulliselle harrastustoiminnalle kasvaa ympäri Suomea.

Lasten Liike -koulutukset

Aluejärjestöjen tehtävänä on innostaa ja kouluttaa uusia ohjaajia kerhoihin. Lasten Liike -koulutukset ovat osa Lasten Liike -toimintamallia, jolla halutaan lisätä kaikkien lasten mahdollisuuksia osallistua laadukkaaseen liikuntaharrastustoimintaan. Koulutukset tukevat tavoitteen toteutumista antamalla ohjaajille monipuolista tietoa ja työkaluja ohjaamisen tueksi. Ohjaaja saa koulutuksesta erinomaiset perustiedot ja runsaasti käytännön työkaluja kaikille avoimen ja innostavan liikunnallisen harrastustoiminnan suunnitteluun. Koulutuksissa on erikseen huomioitu aloittelevat ja kokeneet ohjaajat. Koulutukset kohdentuvat 6-12 -vuotiaiden lasten liikunnallisten harrastusryhmien ohjaajille.

Tutustu sisältöihin:

Lasten Liike -koulutuksessa painottuvat:

  • lapsikeskeinen, turvallinen ja hauska toiminta
  • fyysistä aktiivisuutta ja liikunnallisuuden perustaa edistävät käytännöt
  • ohjauksen perustaidot ja ryhmän hallinnan sekä hyvän ilmapiirin luomisen keinot
  • erityistä tukea tarvitsevien lasten ja monikulttuurisuuden huomiointi

Tunti- ja kausisuunnitelmissa painottuvat motoriset taidot sekä yleisen liikunnallisuuden ja pelaamisen taitojen kehittäminen. Koulutuksessa annetaan myös vinkkejä lasten sosiaalisten-, tunne- ja kaveritaitojen kehittymisen tukemiseen. Lasten Liike -koulutukset tukevat lajiliittojen ja muiden järjestöjen koulutuksia tuomalla vahvemmin esille harrastustoiminnan erityispiirteitä.



Löydä lisää sisältöä samoista aiheista