Kyykkyyn ja ylös! – Liikunnallisesta joulukalenterista virtaa koulupäivään

Friitalan koulussa Ulvilassa toteutettiin pari vuotta sitten liikunnallinen joulukalenteri, joka nostatti hien pintaan viimeistään puolessa välissä kuuta.

Perinteisten suklaayllätysten sijaan Friitalan koulun viidesluokkalaisten joulukalenterin luukkuihin oli kätketty erilaisia liikunnallisia tehtäviä, kuten kyykkyjä tai haarahyppyjä.

– Kuun ensimmäisenä päivänä yksi oppilaista kävi avaamassa ensimmäisen luukun ja kertoi luokalle, mitä lapussa luki. Sitten kaikki tekivät lapussa olleen tehtävän, joka oli esimerkiksi neljän kyykyn tekeminen, luokanopettaja Eeva-Liisa Heikkilä kertoo.

Jotta homma ei olisi käynyt liian helpoksi, liimattiin tehtävälappu seinälle odottamaan seuraavaa päivää ja uutta tehtävää.

– Tehtävät toistetaan joka päivä ja aina alusta asti. Kyllä siinä viimeistään puolessa välissä kuuta alkoi jo hiukan hikikin tulla, Heikkilä naurahtaa.

Viimeisenä koulupäivänä myös vanhemmilla oli mahdollisuus osallistua jouluiseen jumppahetkeen. Tällöin jumpattavaa riittikin jo pidemmäksi toviksi.

Heikkilä ei tarkkaan muista, mistä alkuperäinen idea kalenteriin on löytynyt, mutta kouluun sopivaksi versioksi hän kehitteli sen yhdessä työparinsa Sanna Paassillan kanssa pari vuotta sitten. Samana vuonna he myös toteuttivat sen koulun viidennen luokan oppilaille. Viime vuonna luokissa päädyttiin ajankohtaiseen Suomi 100 -juhlavuoden teemaan, mutta nyt koulupäivän aktiivisuutta lisäävää joulukalenteria on jälleen mietitty potentiaalisena vaihtoehtona.

– Oppilaat pitivät kovasti siitä, että liikuntahetki on naamioitu joulukalenteriksi. Uutta tehtävää odotettiin aina innolla, ja kuun edetessä siitä tulee myös pieni kisa, kuka muistaa seuraavan tehtävän katsomatta seinälle.

Heikkilä pitää joulukalenterin positiivisena puolena sitä, että se on varioitavissa jokaiseen kouluun oman näköisekseen. Mukaan voi ottaa ulkoilua, palloilua tai saliliikuntaa, sen mukaan mitä luokan ohjelmassa milloinkin on ja millaiset mahdollisuudet koulussa ovat.

Friitalan koulussa joulutunnelmaa tuotiin kalenteriin mukaan tehtävälappusista rakentuvan kuusen avulla. Ensimmäinen ja lyhyin lappu aseteltiin ylös ja vähitellen suurenevia lappuja sen alapuolelle. Liikuntasuoristusten lisääntyessä muodostui luokan seinälle joulukuusi, joka toivotteli oppilaat joulun viettoon liikunnallisen joulukuun jälkeen.

Teksti: Elina Lammela

Kuvat: Eeva-Liisa Heikkilä