Liikuntapäivät

Puuttuuko suunnittelemastanne tapahtumasta liikunnallista tekemistä? Oletteko järjestämässä tapahtumaa tai tilaisuutta, jonka osaksi sopisi liikunnallinen yhteistoimintarata tai hauskoja viitepelejä eri lajeista?

Omaamme monen vuoden kokemuksen niin pienten kuin suurtenkin liikunnallisten tapahtumien järjestämisestä - liikuntapäivät, leirit ja leirikoulut ovat omien tapahtumiemme lisäksi olleet onnistuneesti mukana mm. lukuisten koulujen, seurojen ja yritysten tapahtumissa.

Liikuntapäiviä järjestetään myös mittatilauksena eri tahoille. Tilaajana voi olla esim. päiväkoti, koulu tai koulutoimi, urheiluseura sekä yritys tai sen henkilökuntakerho. Myös yksityiset tahot voivat tilata tapahtuman paikalle esim. synttäreille, pihajuhliin tai vaikkapa pikkujouluihin.

Ohessa on esitelty tapahtumiamme, joita voimme räätälöidä teidän toiveidenne mukaan.