20 vuotta porilaisten liikuttajana

Porin kaupungin liikuntasuunnittelija Pasi Pihlavisto

Pasi on toiminut noin 20 vuotta Porin kaupungilla liikunnanohjaajana erinäisissä työtehtävissä.

Toimenkuvaan on mahtunut vuosien saatossa hyvin monipuolisesti paljon erilaisia tehtäviä, kuten

lasten iltapäiväkerhotoiminnan koordinointia, Kunnossa kaiken ikää –hankkeita, liikuntapaikkojen

suunnittelua sekä tuhansia tunteja liikunnanohjausta eri ikäisten porilaisten parissa. Viimeiset

kolme vuotta Pasi on toiminut liikuntasuunnittelijana, vastuualueenaan lasten ja nuorten liikunta.

Lasten ja nuorten liikunnassa suurimmat osa-alueet ovat tällä hetkellä Porin Liikkuva koulu-

koordinointi, koulujen kilpailutoiminta sekä varhaiskasvatuksen liikunnan kehittäminen. Myös

perheliikunta-tapahtumat kuuluvat tehtäväkuvaan, kuten suosittujen Lasten Liikuntamaa

–tapahtumien järjestelyt. Pori on hakemassa Suomen harrastamisen malli –hankkeen

pilottivaiheeseen, joten sitäkin hän pääsee seuraamaan ”aitiopaikalta”.
 

Miten poikkeusaika on vaikuttanut työnkuvaan?

Maaliskuun puolessa välissä lähes kaikki liikuntatoiminta pysähtyi kuin seinään. Uimahallit sekä

muut sisäliikuntapaikat sulkivat ovensa ja lähes kaikki harrastus- ja kilpailutoiminta jäivät tauolle.

Näin kävi myös Porin liikuntapalveluiden ohjatulle toiminnalle ja tapahtumille. Vielä torstaina

järjestettiin 250 oppilaan telinevoimistelukilpailut urheilutalolla ja seuraavana päivänä

liikuntapaikat menivät kiinni noin 2,5 kuukaudeksi. Paljon lasten ja nuorten kilpailuja sekä

turnauksia jäi keväällä järjestämättä. Näistä esimerkkinä koulujen maastojuoksu- ja tanssikilpailut,

pesäpalloturnaukset, golfkisat sekä eskareiden futsalturnaukset. Myös suunnitellut Liikkuva koulu

–tapahtumat jäivät toteuttamatta. Työkalenteri tyhjentyi tehokkaasti.

 

Myös Pasin toimenkuvaan korona-aika on vaikuttanut merkittävästi, sillä suurin osa myös hänen

toiminnastaan on keskeytynyt yleisten rajoitusten vuoksi. Tämä onkin mahdollistanut Pasille uusia

kokemuksia työrintamalla, kuten uimavalvojana toimiminen keskustan uimahallissa sekä lasten

iltauimakouluissa opetustehtävät. Hänelle tämä on ollut mieluisaa vaihtelua. Nykyajan

työelämässä on hyvä varautua muutoksiin, olla avoin ja joustava sekä pidettävä yllä ammattitaitoa

monipuoliseen tehtäväkenttään.

 

Korona-aikana Porin kaupungin liikuntapalveluissa on pyritty pitämään yllä porilaisten fyysistä

aktiivisuutta sekä liikunnan tuomaa iloa yllä. Kevään poikkeusaikana käynnistettiin nopealla

aikataululla parvekejumppa –konsepti. Ohjatut jumpat jatkuivat läpi kesän. Lisäksi tuotettiin

muutama video, joissa teemoina olivat mm. porrastreeni ja kehonhuolto. Liikuntapalveluiden

nettisivuille koottiin vinkkejä omatoimiseen liikkumiseen eri ikäisille. Nämä ovat löydettävissä

sivuilta edelleen.

 

Porin sivistystoimialalla päätettiin, että syyslukukauden tauolle jäävät ”isot”, satojen oppilaiden

Liikkuva koulu- sekä kilpailutoiminnan tapahtumat. Samoin kävi esikoululaisten ja koulujen

uinninopetukselle. Poikkeusolot jatkuivat myös Pasin tehtäväkuvassa. Uinninvalvonnan ja

iltauimakoulujen lisäksi syksyn kalenteriin mahdutettiin päivähoidon piha- ja puisto-olympialaiset

tapahtumia eri puolia kaupunkia. Niitä järjestettiin yhteensä 15 ja pieniä urheilijoita tapahtumiin

osallistui n. 800, koronaturvallisesti, pienissä omissa ryhmissä. Syksyn ohjelmaan kuului myös

Porin keskustaan avatun toimintapuiston suunnittelua sekä Viisaan liikkumisen edistämistä

muutenkin. Porissa on vahva tahto kehittää kävelyn, pyöräilyn ja luontoliikunnan olosuhteita

jatkossakin.
 

Kaupungin yhteistyö seurojen kanssa

Porin kaupunki tekee paljon erilaista yhteistyötä seurojen ja liikuntajärjestöjen kanssa. Lasten ja

nuorten osalta monipuolinen seuratoiminta on erityisen merkittävää liikunnan kokonaismäärän

toteutumisessa. Liikkuva koulu- ja kilpailutoimintaakaan ei voisi toteuttaa Porissa tässä

laajuudessa, elleivät seurat olisi omalta osaltaan aktiivisesti mukana järjestelyissä. Olipa lajina

sitten uinti, suunnistus, shakki, pesäpallo, salibandy tai vaikka Para School day –tapahtuma, ilman

yhteistyöseuroja/järjestöjä, näitä olisi mahdoton toteuttaa. Valittavasti myös ensi kevään Liikkuva

koulu -tapahtumat sekä kilpailutoiminta on jouduttu perumaan vallitsevan tilanteen vuoksi.

Toivottavasti uinninopetus voidaan kuitenkin käynnistää suunnitellusti.

Näinäkin aikoina kaikki omaehtoinen liikkuminen, koulumatkat, välitunnit, toiminnalliset

oppitunnit, taukoliikunnat, koulujen kerhotoiminta, koulu- ja luokkakohtaiset ratkaisut ovat

erityisen merkityksellisiä fyysisen aktiivisuuden lisäämisessä. Unohtamatta tärkeää, laadukasta ja

monipuolista suomalaista seuratoimintaa.

 

Pasin viesti Lounais-suomalaisille urheilijoille ja liikkujille

”Elämä on joukkuepeliä, joka korostuu varsinkin näin poikkeusaikoina. Jokaisen meidän tehtävänä

on hoitaa oma osuutensa ja roolinsa vastuullisesti. On kohteliasta huomioida ja kunnioittaa

kanssaliikkujia, olimmepa liikkeellä yleisillä liikuntapaikoilla, kevyenliikenteen väylillä tai

luontoympäristössä.

Tämä aika on omiaan lisäämään liikkumista ulkona ja luonnossa, kävellen, pyöräillen, suunnistaen

vaeltaen tai retkeillen – itselleen mielekkäällä ja sopivalla tavalla. Luonnossa on aina avoimien

päivä. Voimia toimia ja liikunnan iloa kaikille!”
 

Haastattelun tekijä on LiikUlla työharjoittelussa oleva Sofia Kaarto,  Suomen Urheiluopisto, Turun ammatti-instituutti