Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Tuu mukaan! -kampanja kutsuu taas lapsia ja nuoria liikkumaan

LiikU ja Turun Osuuskauppa ovat tehneet yhteistyötä lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja liikunnan parissa jo yli 25 vuoden ajan!
Tuu mukaan! -kampanja toteutettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2021 osana Turun Osuuskaupan 120-juhlavuotta.
Kampanja sai paljon hyvää palautetta ja se päätettiin toteuttaa uudestaan.

LiikU toteuttaa jo kolmatta vuotta perättäin yhdessä Turun Osuuskaupan kanssa Tuu mukaan! -kampanjan, jonka tavoitteena on edistää seuroissa tapahtuvaa lasten ja nuortenliikunnan harrastamista. Tuu mukaan! on viestinnällinen kampanja, jossa lapsia, nuoria ja perheitä kannustetaan rohkeasti mukaan kokeilemaan liikunnan harrastamista seurassa.

Kampanja tehokuukausi on syyskuu 2023, jolloin mukaan lähteneet TOKn toimialueen liikunta- ja urheiluseurat tarjoavat kukin kaksi maksutonta tutustumiskertaa seuran harrastustoimintaan.

Täytä hakulomake tästä, jos haluat olla seurasi kanssa mukana edistämässä lasten ja nuorten harrastustoimintaa! Haku päättyy 2.6.2023.

Kaikki mukaan lähteneet seurat tarkempien tietojen kera julkaistaan tällä sivulla elokuun alussa.