Ilo kasvaa liikkuen -ohjelmasta kipinää myös varhaiskasvatuksen henkilöstön aktiivisuuteen

Ulvilan varhaiskasvatuksessa hankkeen yhdeksi tavoitteeksi on nostettu henkilökunnan liikuntakulttuurin edistäminen.

Kun Ulvilan varhaiskasvatuksessa päätettiin ottaa uudeksi painopistealueeksi lasten liikkumisen tukeminen, huomattiin samalla henkilöstön liikuntakulttuurin kaipaavan selkeytystä. Lasten liikkumisen lisäämiseen tähtäävä Ilo kasvaa liikkuen –ohjelma tarjosi samalla mahdollisuuden aktivoida myös henkilökuntaa. 

– Varhaiskasvatuksessa henkilökunnalla on loistava mahdollisuus lisätä arkiliikuntaa, ja aikuinen pystyy halutessaan kohottamaan kuntoaan työpäivän aikana, Ulvilan varhaiskasvatuspäällikkö Arja Kevätsalo sanoo.

Osittain Aluehallintovirastolta saadun rahoituksen turvin Ulvilan varhaiskasvatukseen palkattiin keväällä puolipäiväiseksi liikuntakoordinaattoriksi Emmi Tuohimaa, jonka vastuualueena on henkilöstön liikunnan osaamisen lisääminen. Tarkoituksena on saavuttaa koulutuksen avulla lasten liikuntasuositukset, mutta samalla viedä liikuntakulttuuria eteenpäin henkilöstölle.

– Kiersin yksiköt ja haastattelin paikan liikuntavastaavaa, joka kertoi lasten hoitopäivän aikaisesta liikkumisen määrästä ja laadusta. Samalla epäsuorasti selvitin hiukan henkilökunnan asennetta Ilo kasvaa liikkuen -ohjelmaa sekä yleisesti henkilökunnan liikuntaa kohtaan. Kuulostelin lisäksi tarpeita ja toiveita lasten ja henkilökunnan liikuttamisen lisäämiseen ja edistämiseen. Katsoin läpi myös tilat ja liikuntavälineet, Tuohimaa kertoo.

Syksyn aikana henkilöstö pääsi täyttämään työhyvinvointiin liittyvän kyselyn, ja halukkaille tarjottiin mahdollisuus kuntokartoitukseen. Sekä kysely että kuntokartoitus toteutettiin yhteistyössä LiikUn kanssa. 

Kevätsalo kertoo henkilöstön motivoituneen testeihin hyvin, sillä lähes kaikki osallistuivat niihin.

–Kuntokartoituksen jälkeen jokainen sai noin 15 minuutin henkilökohtaisen ohjauksen, jossa mietittiin, miten jatketaan. Punaisella alueella olevia ohjattiin myös työterveyshuoltoon. Seurantamittaukset on tarkoitus tehdä alkukeväästä, Tuohimaa selvittää.

Kuntokartoitukset antavat suuntaviivoja vain henkilölle itselleen, eikä kenenkään henkilökohtaisia tuloksia välitetä eteenpäin. Tuohimaa saa henkilöstön tulokset ainoastaan alueellisesti, joten vastuu muutoksista on jokaisella itsellään. Ilmapiiri on ainakin ollut positiivinen.

–Hanke on otettu hyvin vastaan, sillä se on hyvin käytännönläheinen. Mennään ilo edellä ja pienin askelin. Yksi hyvä esimerkki on jo se, että liikuntavälineet ovat esillä eikä kaappien kätköissä.

Varhaiskasvatuksessa työhyvinvointia on edistetty syksyn aikana myös TYHY-päivän merkeissä. Lisäksi opetus- ja kasvatustoimeen on perustettu oma työhyvinvointiryhmä.

–Meille on varattu vielä oma määräraha, joka mahdollistaa yhden illan järjestämisen syksyn aikana. Siihen otettiin ehdotuksia henkilöstöltä vastaan, ja paljon tuli esimerkiksi mielen hyvinvointiin liittyviä teemoja esiin, Tuohimaa kertoo.

Hankkeelle haetaan jatkorahoitusta loppuvuodesta. Jos jatkoa saadaan, on keväälle suunnitelmissa ainakin ergonomiatyöpaja sekä Aktiivinen arki -luento.

Teksti Elina Lammela

Kuvat Emmi Tuohimaa