Kolme tuntia!

Miksi alle kolmevuotiaankin tulisi liikkua vähintään kolme tuntia päivässä? Kuinka se on edes mahdollista?

Monelle pienten lasten parissa toimivalle kasvattajalle on voinut nousta kyseiset kysymykset mieleen kuulleessaan Varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suosituksista. Liikuntasuositusten mukaan alle kahdeksanvuotiaiden lasten päivään pitäisi sisältyä vähintään kolme tuntia liikuntaa, joka koostuisi kevyestä liikunnasta, reippaasta ulkoilusta sekä vauhdikkaasta fyysisestä aktiivisuudesta.

Miten tavoitteeseen voi päästä pienen kanssa, joka opettelee mahdollisesti vasta kävelemään ja jonka kaikki hereilläoloaika kuluu perustarpeiden tyydyttämiseen sekä alkeellisten leikki- ja vuorovaikutustaitojen opetteluun. Pitää muistaa, että fyysinen aktiivisuus on lapselle muun muassa aktiivista leikkiä eli kaikkea lapsen elämään kuuluvaa, kuormittavuudeltaan eritasoista liikuntaa, kuten leikkimistä, touhuamista sisä- ja ulkoympäristöissä, kotiaskareita sekä ohjattuja liikuntatuokioita.

”Leikki on olennainen osa lapsen elämää ja kehitystä - leikki tuottaa iloa ja mielihyvää ja sen kautta on mahdollista lisätä myös lapsen fyysistä aktiivisuutta. (Lapsen oikeuksien sopimuksen 31 artikla lapsen oikeuksien komitean yleiskommentit 7 ja 17).”

Ensimmäisen kolmen vuoden aikana lapsi harjoittelee eniten arjen taitoja, mutta ei ilman fyysistä aktiivisuutta. Jokaisella lapsella on sisäsyntyinen tarve toimintaan, liikkumiseen, tutkimiseen, löytämiseen ja kokeiluun. Lapsi hakee liikettä, koska se on edellytys hänen terveydellensä ja kokonaisvaltaiselle kehitykselle.

Kolme ensimmäistä vuotta ovat lapsen hermojärjestelmän vilkkainta kehityksen aikaa. Tuossa vaiheessa aivot rakentavat liikkumisen ja liikkeen kautta saatujen aistiärsykkeiden avulla oppimisjärjestelmää, joka vaikuttaa ratkaisevasti myöhempien uusien taitojen oppimiseen. Myös ajattelu, kieli ja muisti kehittyvät toiminnan aikana: pieni lapsi ei ajattele ensin ja toimi sitten, vaan hän ajattelee, kuvittelee ja toimii samanaikaisesti. Pieni lapsi myös liikkuu oppiakseen keskittymään. Vauhdikas liike ennen keskittymistä vaativaa tekemistä, kuten syömistä, haalarin tai housujen pukemista tai potalla istumista auttaa keskittymään opittavaan asiaan.

”Pallo on tärkeimpiä liikuntavälineitä pienelle lapselle. Se houkuttelee vuorovaikutukseen aikuisen kanssa, kannustaa luovuuteen, tukee hienomotoristen taitojen myöhempää kehitystä, kehittää havaintomotoriikkaa sekä vaatii aistitoimintojen yhteistyötä ja voiman säätöä.” 

Voi myös olla tuttua, että rajoitamme pienen lapsen liikkumista turvallisuussyistä tai lapsen heikkojen taitojen vuoksi. Liikkuessaan monipuolisesti ja riittävästi lapsi kuitenkin oppii arjessa selviytymisen kannalta tärkeitä motorisia taitoja, jotka mahdollistavat myös turvallisemman liikkumisen niin tutussa kuin uudessa ympäristössä.

Kauaskantoisesti katsottuna lapsen varhaisimmat kokemukset liikkumisesta ja siitä saadusta palautteesta vaikuttavat hänen koko elämänkaaren ajan: kolmesta vuodesta eteenpäin lapselle alkaa hahmottua eteensä polun alku, joka voi olla joko liikkuvaan tai liikkumattomaan elämäntapaan ohjaava. Kummalle polulle sinä ohjaat?

Teksti: Heidi Mälkönen, varhaiskasvatuksen asiantuntija, Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry (PHLU) & Marjukka Siponen, varhaiskasvatuksen liikunnan asiantuntija, Pohjois-Savon Liikunta (PSL)

Lähteet: 

Ahonen L. & Roos P. 2021. Untuvikot. Alle 3-vuotiaiden pedagogiikka. P-S Kustannus. 

Gallahue, D.L. & Donnelly, C.F. 2003. Developmental physical education for all children. (4. painos) Champaign, IL: Human Kinetics. 

Helenieus A., Karila K., Munter H., Mäntynen P., Siren-Tiusanen H. Pienet päivähoidossa. Alle kolmevuotiaiden lasten varhaiskasvatuksen perusteita. 2002. WSOY. Helsinki. 

Sääkslahti. A. 2018. Liikuntakasvatus varhaiskasvatuksessa. P-S Kustannus. Jyväskylä 

Tieteelliset perusteet varhaisvuosien fyysiselle aktiivisuudelle. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2016:22 

Varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset 2016. Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä. Opetus-ja kulttuuriministeriö 2016: 21