
Liikkumisen edistäminen, kuten mikä vaan kehittämistyö, vaatii intoa ja uskallusta kokeilla uutta, lupaa epäonnistua ja mahdollisuutta parantaa kokeilua. Tärkeää on muistaa, että kehittämisen tulee olla hauskaa ja yhteiseen tavoitteeseen perustuvaa. Parhaimmillaan kehittäminen palkitsee vaivan entistä toimivampina käytäntöinä.
Me LiikUna haluamme nostaa esille alueemme hyviä käytänteitä ja ideoita, joilla olette edistäneet lasten päivittäistä liikkumista ja liikunnan iloa. Julkaisemme jakamianne hyviä käytänteitä tulevissa LiikUn varhaiskasvatuksen uutiskirjeessä ja somekanavilla.
Kiitokseksi jakamastanne onnistumisesta teille lähetetään Varhaiskasvatuksen liikuntakortit, joihin on kuvitettu motorisia perustaitoja monipuolisten vinkkien kera.
Huom! Lisääthän kuvan mukaan meille lähettämääsi juttuun. Näin meidän on helpompi jakaa juttu kuvan kera somekanavillamme.