Åbo Simklubb, ÅSK, turkulaisen erityisuinnin edelläkävijä

ÅSK on vuodesta 2009 tarjonnut liikunta- ja kehitysvammaisille lapsille ja nuorille uimakoulutoimintaa ja on edelläkävijä Turun seudulla soveltavan uinnin saralla. Haastateltavana on ÅSK:n erityisuimareiden valmentaja Elina Loponen.

Miksi seura on lähtenyt kehittämään soveltavaa uintia? ”ÅSK haluaa mahdollistaa uinnin liikuntamuotona kaikille - ikään, sukupuoleen, kulttuuriin, vammaan ym. katsomatta - sekä myöskin kilpailemisen uinnissa.”

Tärkeimmiksi edellytyksiksi sille, että soveltava uinti onnistuu seurassa, Elina listaa ammattitaitoiset ohjaajat sekä innostuneen ja motivoivan ilmapiirin.

Turun kaupunki järjestää erityisuimakouluja, tekniikkakursseja sekä kuntouintia. ÅSK:n ammattitaitoiset ohjaajat ovat näissä opettajina sekä avustajina.

"Jos kilpauinti kiinnostaa, ÅSK:ssa on ryhmä erityisuimareille. He harjoittelevat kaksi kertaa viikossa. Turussa on kilpailevia lisenssin omistavia uimareita kymmenkunta, ja ikähaarukka on noin 10–35-vuotiaaseen."

Esteettömät olosuhteet ovat avain kaikille mahdolliseen liikuntaan. Kuvagallerian kuvat Impivaaran uimahallin erityislasten uintiryhmästä.