Naantalilainen Toni Forsblom on monialainen liikunnan ja urheilun edistäjä. Hän toimi edellisen valtuustokauden Naantalin liikuntalautakunnan puheenjohtajana. Nyt alkavalla kaudella hän vaikuttaa sekä kaupunginvaltuustossa että –hallituksessa sekä toimii konsernijaoston puheenjohtajana. Toni on Hyvä huuto –kampanjan isä sekä urheiluliike- että lasten liikuntakeskusyrittäjä, joten ajatuksia liikuntaan ja urheiluun liittyen riittää monesta näkökulmasta.
Mitä Toni tällä hetkellä tuumailee liikunnasta, urheilusta ja hyvinvoinnista? Pysyykö lippu korkealla liikunta-asioihin liittyen myös uusissa haastavissa tehtävissä?
Ihan aluksi kiinnostaa Hyvä huuto -kampanjan kuulumiset. Toni on Naantalissa toteutetun Hyvä huuto -hyväntekeväisyystapahtuman ja huutokaupan takana. Vuonna 2016 toteutettu tapahtuma tuotti yli 10 000 euroa naantalilaiselle junioriurheilulle, ja mukana oli yli sata yhteistyöyritystä ja -kumppania. Hyvä huuto on upea malli paikallisesta innovoinnista ja lukuisten yritysten ja yksityishenkilöiden yhteistyöstä.
Entä tulevaisuus, jatkuuko Hyvä huuto myös vuonna 2017? Kyllä jatkuu, ja mahdollisuudet on vaikka mihin. ”Tärkeätä on, että sydän pysyy mukana, eikä tehdä vain markkinatapahtumaa. Hyvä huuto 2017 järjestetään lokakuussa. Tarkka ajankohta on vielä auki. Tietoa löytyy facebookista, jossa toimintaa voi alkaa seurata nimellä Hyvä huuto”, kertoo Toni. Yhteistyökumppaneita on saatu mukaan hienosti, mutta mukaan mahtuu, ja yhteistyöasioissa voi olla yhteydessä suoraan Toniin. ”Aktiivista porukkaa järjestelyihin ja liikunnan edistämiseen tarvitaan aina lisää, niin Naantalissa kuin muissakin kunnissa”, haastaa Toni. Jos vastaavanlaisen tapahtuman järjestäminen kiinnostaa, suosittelee Toni ottamaan häneen yhteyttä.
Tulevissa luottamustehtävissään Toni haluaa pitää liikuntaa, hyvinvointia ja nuoria tärkeinä esillä. Tähän on hyvät mahdollisuudet, kun hän pääsi haluamaansa kulttuuri- ja vapaa-aikalautakuntaan kaupunginhallituksen edustajana.
”Kunnan ja kaupungin näkökulmasta juuri harrastamiseen tulee keskittyä. Mahdollisimman monella tulee olla mahdollisuus liikkua ja harrastaa mahdollisimman pitkään”, linjaa Toni tavoitteita. Kilpaurheilu on hänelle itselle tärkeää, mutta liikunnan edistämistä tulee tehdä laaja-alaisen harrastamisen lähtökohdista. Valinta jatkaa kilpa- ja huippu-urheiluun tehdään harrastamisen yhteydessä.
Tonin terveiset muihin kuntiin kertovat perustyön tärkeydestä: toimitaan niin, että tarjoamme harrastusmahdollisuuksia mahdollisimman monelle iästä ja edellytyksistä riippumatta ja pidetään tarvittavat liikuntaolosuhteet kunnossa. Yhteistyö seurojen kanssa on tässä kokonaisuudessa elinehto. Käyttäjien osallistuminen ideointiin ja suunnitteluun on tärkeätä! Pitää kuulla ja keskustella.
Naantaliin perustettu lähiliikuntapaikkatyöryhmä, jossa Toni on ollut mukana, on huomannut, että lasten ja nuorten toiveiden kuuleminen ja toteuttaminen ei ole liian haastavaa. Päinvastoin, aikaan saadaan pieniä, mutta vaikuttavia juttuja. Esimerkiksi keppihevoset ja keppihepparata: kuulostaako viranhaltijan vai koululaisen idealta? Tai yläkoululaisten poikien niin palava into saada street workout –olosuhteita, että he itse hankkivat yhteistyökumppanit, joilta saatiin maksutta monen tuhannen euron laite Maijamäen koulun pihalle. Kaupungin rooli oli kuulla ja varmistaa, että laite asennettiin turvalliselle alustalle. Autoja ja aitoja siirtämällä, pallotteluseiniä rakentamalla saadaan jo paljon aikaiseksi.
Oi kuinka juttua olisi riittänyt! Tarvitsisimme liikunnan keskustelukerhon Turun seudulle, jotta kaikki pääsisivät kuulemaan ja kertomaan ajatuksistaan ja aikaansaannoksistaan.