Hyvinvointikertomukset rakentuvat huonovointisuuden kuvauksesta

Kuntien hyvinvointikertomukset ovat pääsääntöisesti huonosti voinnin kuvausta. Tarkastelunäkökulma on ymmärrettävä, koska huonovointisuuteen ja sen riskeihin liittyvät haasteet ovat niin isoja. Tämä vääristää ennaltaehkäisyn käsitettä, eli kaikkia niitä toimia, joilla pyritään ehkäisemään korjaavien toimenpiteiden tarvetta. Todellinen ennaltaehkäisevä toiminta olisi tärkeää nostaa näkyvämmin korjaavien, jo syntyneitä ongelmia ratkaisevien toimenpiteiden rinnalle.

Kirjoitus on pienimuotoinen sisällönanalyyttinen tarkastelu Turun seudun kuntien hyvinvointikertomuksista liikunnan näkökulmasta. Se toteutettiin keräämällä Rajattomasti liikuntaa -yhteistyökunnista 10 kunnan hyvinvointikertomukset ja -suunnitelmat. Ne saatiin joko pyytämällä kunnasta tai sivustolta www.hyvinvointikertomus.fi.

Tarkastelu kohdistui hyvinvointikertomusten yleiseen rakenteeseen sekä erityisesti liikunnan, liikkumisen ja liikunnallisen elämäntavan edistämisen termien ja käsitteistön esiintymiseen niin teksti- kuin indikaattoriosioissa. Tekstiosioissa laskettiin liikunnan esiintymisen määrää sekä muutaman kunnan osalta esimerkinomaisesti liikunnan esiintymisen prosentuaalista osuutta kokonaisuudesta (teksti- tai palstasenttimetrit, sanamäärät). Lisäksi koottiin yhteen sitä, miten liikunta käsitteellisestettiin osana hyvinvointikertomuksia.

Kunnat, joiden hyvinvointikertomuksia tarkasteltiin: Kaarina, Lieto, Masku, Mynämäki, Naantali, Nousiainen, Paimio, Raisio, Rusko ja Sauvo. Jatkossa ei viitata missään kohdin minkään yksittäisen kunnan hyvinvointikertomukseen, vaan rakennetaan kokonaiskuvaa.

Kyseessä on Turun yliopiston Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osaamiskokonaisuuden kehittämistehtävä. Anu Oittinen, 2020.

Yleisiä huomioita kuntien hyvinvointikertomuksista

Kuntien hyvinvointikertomukset ovat sisällöiltään erilaisia, hieman palapelimaisia ja ainakin nopealla lukemisella vaikeastikin hahmotettavia. Yhtenäisempi rakenne voisi helpottaa hyvinvointityön ja -kokonaisuuden hahmottamista ja hallintaa. Kehittämisajatuksena jonkinlaiset selkokieliset kuvaukset jokaisen kunnan hyvinvointityöstä olisivat hyvä työkalu tehdä tästä tärkeästä työstä selkeämpää niin kuntalaisille kuin päättäjillekin.

Pääsääntöisesti hyvinvointikertomukset koostuvat hyvinvoinnin kokonaiskuvaa luovasta tekstiosuudesta, jossa käydään ikä- ja kohderyhmittäin läpi hyvinvoinnin tilaa ja sitä tukevia palveluja. Tätä täydentävät taulukkomuotoiset suunnitelmat liittyen tärkeimpiin tavoitteisiin, toimenpiteisiin, vastuutahoihin, resursseihin sekä arviointimittareihin.

Tarkastelun yleisenä huomiona voi todeta, että hyvinvointikertomukset ovat pääsääntöisesti huonosti voinnin kuvausta. Huomattavan usein hyvinvoinnin käsitettä lähestytään termein: toimeentulotuki, sosiaalihuoltolaki, sosiaalihuollon palvelutarve ja asiakassuunnitelmat, lastenvalvoja, kotihoidontuki, lasten psykiatriset palvelut, erikoissairaanhoidon tarve, avohuollon palvelut tai potilaiden määrä, pientuloisuusaste, yksinäisyys, kiusaaminen, uupumus, stressi, laitoshoidon asiakkaat, työttömyysaste, lastensuojeluilmoitukset, mielenterveyden ongelmat, kannabis, pitkäaikaistyöttömyys, toimeentulotuki, päihdehuollon asiakkaat, sisäilmaongelmat.

Vieraita eivät ole hyvinvointikertomusten ”positiiviset” nostot tyyliin: ”Positiivisena nähdään erikoissairaanhoidon avohoitokäyntien kasvu (vaikka onkin kasvanut) ja samalla laitoshoidon lasku...”

Tämä tarkastelutapa on ymmärrettävä, koska huonovointisuuteen tai sen riskeihin liittyvät haasteet ovat niin isoja. Siksi ne väkisinkin korostuvat myös hyvinvointikertomuksissa. Samalla kuitenkin todellinen ennaltaehkäisevä toiminta - aktiivisen ja osallistuvan elämäntavan, aktivoivan asuinympäristön edistäminen - jää huomattavasti näkymättömämmäksi. Usein myös ennaltaehkäisy nähdään korjaavina toimina, kuten panostuksena avohoitoon laitoshoidon sijaan, kodinhoidon tai toimeentulotuen palveluina, sosiaalityöntekijöiden tai esim. diabeteshoitajien, lääkärien jne. määrän lisäämisenä, koulukuraattoreina, -psykologeina jne.

Tämä pistää pohtimaan, mitä ennaltaehkäisevä toiminta oikeasti on? Tulisiko liikunnan toimijoiden ottaa yhteiseksi tavoitteekseen nostaa liikuntaa, liikkumista ja liikunnallisen elämäntavan edistämistä nykyistä vahvemmin esille hyvinvoinnin tilan ja palvelujen kuvauksissa yllämainittujen korjaavaan toimintaan liittyvien rinnalla?

Vastakkain näitä asioita ei saa asettaa, eivätkä ne saisi kilpailla samoista resursseista. Jos näin tapahtuu, tulevat todellisen ennaltaehkäisyn - aktiivisen ja osallistuvan elämäntavan, aktivoivan asuinympäristön edistäminen - tavoitteet aina jäämään velvoittavampien korjaavien toimenpiteiden jalkoihin. Tästä on hyvänä esimerkkinä tyypin 2 diabetes, jonka hoitoon kunnat on velvoitettu. Sen lisääntyminen aiheuttaa hoitokustannusten jatkuvaa kasvua, ja tällä hetkellä joissakin kunnissa tämä voi olla suoraan pois ennaltaehkäisevän toiminnan resursseista.

Liikunnan esille nostaminen hyvinvointikertomusten tekstiosioissa

Liikunta ei nouse kovin vahvasti esille niissä osioissa, joissa tarkastellaan asukkaiden hyvinvoinnin toteutumista ikä- ja kohderyhmittäin (lapset, varhaisnuoret ja lapsiperheet, nuoret ja nuoret aikuiset, työikäiset, ikäihmiset, erityisen tuen tarpeessa olevat) ja heille suunnattuja keskeisisiä hyvinvointipalveluja (neuvola, kouluterveydenhuolto, koulu, sosiaalityö, kasvatus- ja perheneuvola, työllisyyspalvelut, terveyspalvelut, nuorisotyö, vammaispalvelut jne.).

Näissä osuuksissa liikunnan, liikkumisen ja liikunnallisen elämäntavan edistämisen näkyvyys on melko ohutta ja satunnaista. Vähimmillään liikunta sai kaksi mainintaa ja parhaimmillaan (yhden kunnan kertomuksessa) se muodosti vahvan osan kokonaisuutta.

Liikuntaan liittyen nousi esille seuraavia yksittäisiä asioita:  liikuntaa harrastavien lasten osuus, Move!-testien käyttöönotto, panostustarve liikunta- ja nuorisopalveluihin ja järjestöyhteistyöhön, liikuntapalvelut mahdollisuutena aktiiviseen ja hyvinvoivaan elämään, liikuntaolosuhteet osana elinympäristön rakennetta (arki- ja hyötyliikunta, ulkoliikuntapaikat, lähiliikuntapaikat), Saattajakortti, Liikkuva koulu, Liikkuva toinen aste, Lipake, liikuntaneuvonta, Rajattomasti liikuntaa, matalan kynnyksen liikunta, monipuoliset liikunta- ja kulttuuripalvelut, liikuntapalvelut erityisryhmille, seutukunnallinen vertais- ja ulkoiluystävätoiminta, liikuntakaupunki, Mihi, maksuttomat tilat, liikunnan terveyden edistämisen aktiivisuus, 65+-kortti.

Aika usein liikunta käsitellään ”omana lukunaan” ja se kytketään aktiivisen vapaa-ajan -käsitteen alle pitäen sisällään liikuntaolosuhteet, salivuorot, liikunnan avustukset, lähiliikuntapaikat ja -työryhmät, ulkoilualueet ja -reitit, matalan kynnyksen toiminta, tilojen maksuttomuus, ne palvelut joita seurat ja järjestöt eivät tarjoa, ikääntyneiden liikuntapalvelut, kansallisten liikuntaohjelmien tukeminen, yhdistykset ja seurat osana palvelukokonaisuutta, liikunta terveen ja aktiivisen elämäntavan omaksumisessa.

Selkeää yhtenäistä linjaa ei löytynyt sille, miten liikuntaa hyvinvointikertomuksissa nostettiin esille.

Yhteenvetona tästä tarkastelusta voi todeta, että liikunta nousi useimmissa hyvinvointikertomuksissa esille enemmän yksittäisinä satunnaisnostoina kuin osana isompaa hyvinvointikokonaisuutta. Tällä tarkoitan sitä, että kunnissa tehtyjen valintojen pohjalta nostettiin satunnaisesti esille liikunnan erilaisia palveluja ja arviointimittareita ja yllättävän vähän nousi esille esimerkiksi riittävästi liikkuvien osuuksia eri ikä- tai kohderyhmissä, seuratoimintaan osallistuvien määrä tai olemassa olevia toimintakyvyn mittarit (esim. Move!-testit).

Yhden kunnan hyvinvointikertomus erottuu, sillä jo sen johdannon keskeisissä tuloksissa nostettiin esiin sekä kaupunkirakenne ja virkistysalueiden saavutettavuus arkiaktiivisuutta ja liikkumista mahdollistavina, että lasten ja nuorten liian vähäinen liikkuminen ja huono kunto. Virkistysalueiden saavutettavuus oli omana kokonaisuutenaan kytketty osaksi asumisen ja ympäristön kokonaisuutta. Elintapojen kokonaisuuden alla tarkasteltiin yksityiskohtaisesti niin kouluterveyskyselyn tuloksia liikuntasuosituksen mukaisesti liikkuvista kuin Move!-testienkin tuloksia. Myös liikuntapalveluiden terveydenedistämisaktiivisuuden arvio oli nostettu osaksi kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimia.

Toisena esimerkkinä voi ottaa kunnan, jossa hyvinvointisuunnitelman yhtenä seitsemästä toimenpidekokonaisuudesta todettiin, että kyseinen kunta on liikuntakunta.

Nämä kaksi esimerkkiä kuvaavat sitä, että näin liikunta ainakin käsitteellisesti liitettiin osaksi laajempaa kunnan hyvinvoinnin kokonaisuutta. Yhden kunnan kertomuksessa liikunta yhdistyi kokonaisuuteen toteamuksella ”Liikunnan merkitystä osana väestön terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä ei tällä hetkellä täysin tunnisteta.” Tämäkin on huomattavasti parempi huomio, kuin ei mitään huomiota.

Mielenkiintoinen oli myös huomio, että liikunta nousi monen kunnan hyvinvointikertomuksessa enemmän esille työikäisten, ikäihmisten ja erityistä tukea tarvitsevien kohderyhmissä kuin lasten, nuorten ja perheiden palveluissa. Kun kertomuksissa korostettiin mm. toimintakyvyn ylläpitoa ja liikuntaa sen osana, konkretisoitui se työikäisten työttömien, kotona asuvien vanhusten tai erityisryhmien palveluihin. Näiden tärkeyttä ei voi kiistää, mutta varsinkin hyvinvointikertomukseen kaipaisi enemmän sitä painotusta, että pohja hyvälle toimintakyvylle eri ikä- ja elämänvaiheissa syntyy varhaislapsuudesta lähtien ja tukien.

Liikuntaan, liikkumiseen ja liikunnallisen elämäntavan edistämiseen liittyvien tai liitettävien sanojen esiintymistä tarkastelin kolmen esimerkkihyvinvointikertomuksen kautta:

  1. Ensimmäisessä laskin hyvinvointikertomuksen tekstiosan kokonaistekstisenttimetrit (yhteensä 470 cm) ja liikuntaan liittyvät tekstisenttimetrit (10 cm). Liikuntaan liittyvien tekstisenttimetrien osuus oli noin 0,02 prosenttia.
  2. Toisessa laskin hyvinvointikertomuksen tekstiosion sanojen kokonaismäärän (noin 14 sanaa per rivi, noin 38 riviä per sivu, yhteensä 20 tekstisivua = noin 10 640 sanaa) ja liikuntaan liittyen sanojen määrän (noin 200). Sain liikuntaan liittyen sanojen osuudeksi kokonaisuudesta 0,02 prosenttia.
  3. Kolmanneksi tarkasteltavaksi otin kunnan, jossa liikunta oli systemaattisimmin otettu hyvinvointikertomuksen osaksi. Koko hyvinvointikertomus oli yhteensä 270 palstasenttimetriä. Siitä liikunnan osuutta oli yhteensä 33,5 palstasenttimetriä. Tämä 12,5 prosentin osuus oli kaikkein suurin liikunnan esiintymisosuus vertailluista.

Liikunta osana hyvinvointikertomusten arviointimittareita

Yleisenä huomiona liikunnasta osana hyvinvointikertomusten arviointimittareita voi todeta, että kymmenien arviointi- ja seurantamittareiden joukossa oli suhteellisen vähän liikuntaan liittyviä. Toinen huomio oli konkreettisten numeeristen seurannan mittareiden vähäisyys. Useimmiten arviointimittareina käytettiin aloitettu-, käynnistetty-, toteutettu-, suunnitelma laadittu -tyyppisiä asioita tai satunnaisesti toiminnan / tapahtumien määrää. Liikuntaan liittyviä arviointimittareita olivat mm. aloitettu Liikkuva opiskelu -hanke, Liikkuva koulu / Ilo kasvaa liikkuen -tapahtumien tai toiminnan määrä, uusien yhteistyötapojen määrä, kirjaston, liikunnan ja kulttuurin yhteistyön käynnistyminen, harrastetakuumalli käyttöön otettu, etsivä liikunnanohjaaja aloittanut, seniorikortti käytössä, liikuntaryhmiä ikäihmisille, vertaisliikuttaja- / liikuntakaveritoiminta aloitettu, liikuntapaikkojen käyttö, eteenpäin ohjatut Lipake-asiakkaat, Move!-tulokset, retkeilyreitistön valmistuminen, järjestöyhteistyö aloitettu.

Huomio kiinnittyi numeerisesti mitattavien ja vertailukelpoisten mittareiden puuttumiseen, esimerkiksi:

  • kouluterveyskyselyn tulokset: vähintään tunnin päivässä liikkuvien lasten ja nuorten osuudet
  • Move!-testien tulokset: joko keskiarvona kaikista osa-alueista tai tarkastellen yksittäisiä osa-alueita
  • FinSote-tulosten hyödyntäminen työikäisten, ikääntyneiden ja erityisryhmien liikuntaan liittyen
  • TEAviisarin tulokset: esim. kunnan liikunnan terveydenedistämisaktiivisuuden kokonaisluku, kevyen liikenteen väylät m/as., liikuntapaikat, kunnan ja seurojen yhteistyöelin, kaavoitusprosessiin osallistumisen taso jne.

Johtopäätöksiä, kehittämisajatuksia ja hajatelmia

Todellinen ennaltaehkäisevä toimintaa pitäisi vahvemmin tuoda esille ja kuvata merkittävänä palveluna jokaiselle ikä- ja kohderyhmälle. Ei siis pitäisi pelkästään kuvata liikuntapalveluja omana lukunaan, vaan kytkeä liikuntapalvelut osaksi varhaista tuen toimintamalleja, perheiden tukea, neuvola- ja kouluterveydenhuoltoa, varhaiskasvatusta, koulua jne. Samalla tavalla tämä koskee muitakin kunnan ennaltaehkäiseviä vapaa-aika- ja sivistystoimen palveluja.

Tärkeimmät toimijat tämän eteenpäin viemisessä ovat liikunnan ammattilaiset ja toimijat itse. Kaivattaisiin vahvempaa yhteisesti määriteltyä ja koottua näkemystä kaikkein tärkeimmistä asioista, joiden tulee tapahtua ja joita pitää seurata, jotta edellytykset liikunnallisen elämäntavan kehittymiselle yhtenä hyvinvoinnin osatekijänä ovat olemassa. Yhteisen näkemyksen kautta voitaisiin myös seudullisesti toteuttaa toiminnan arviointimittareiden kokoamista ja tarkastelua.

Jos tällainen olisi olemassa, jokaisen kunnan liikuntatoimen edustajan edellytykset olisivat paremmat nostaa liikuntamahdollisuuksien ja liikunnallisen elämäntavan merkitystä esille osana moninaista palveluketjua varhaislapsuudesta elämän viimeisiin vuosiin. Se tarjoaisi myös mahdollisuuden laajempaan seutukunnalliseen tarkasteluun ja kehittämiskeskusteluun.