Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

LiikU mukana Suomen Paralympiakomitean hankkeessa – tavoitteena merkittävä muutos liikunnan yhdenvertaisuudessa

Suomen Paralympiakomitea on käynnistänyt Liikkeellä kuntoon -hankkeen, jonka tavoitteena on kehittää soveltavan liikunnan ja paraurheilun toimintaa alueellisesti. Hanke toteutetaan yhteistyössä neljän liikunnan aluejärjestön kanssa. Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu on yksi mukana olevista liikunnan aluejärjestöistä.

19.8.2025

Hanke kokoaa alueellisen tuntemuksen ja osaamisen sekä kehittää uudenlaisia yhteistyömalleja, joilla parannetaan soveltavan liikunnan ja paraurheilun asemaa Suomessa. Parhaimmiksi todetut toteutustavat jalkautetaan valtakunnallisesti kaikkien liikunnan aluejärjestöjen käyttöön.

Hanke on osa hallitusohjelman mukaista liikunnallisen elämäntavan ja toimintakyvyn poikkihallinnollista Suomi liikkeelle -ohjelmaa, jonka tavoitteena on kääntää liikkuminen kasvuun jokaisessa ikäryhmässä.

Hankkeen tärkein tavoite on yhdenvertaiset mahdollisuudet liikuntaan

Liikkeellä kuntoon -hankkeen tärkeimpänä tavoitteena on parantaa toimintarajoitteisten ihmisten mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa ja paraurheilua. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että alueellista tarjontaa lisätään, olemassaolevien palvelujen saavutettavuutta parannetaan ja aluejärjestöjen paikallisesta toiminnasta sekä asiantuntijoiden palveluista viestitään näkyvämmin.

– Alueellisella koordinoinnilla etsitään ratkaisuja kysynnän ja tarjonnan ongelmaan. Hanke luo uudenlaista yhteistyötä ja toimintamalleja, jotka hyödyttävät tuhansia liikkujia ympäri Suomea ja edistävät yhdenvertaisia liikuntamahdollisuuksia kaikille, sanoo Suomen Paralympiakomitean pääsihteeri Hilkka Pöyhönen.

Soveltava liikunta ja paraurheilu ovat kiinteä osa liikunnan aluejärjestöjen toimintaa

Yhdenvertaiset mahdollisuudet liikuntaan ja liikkumiseen ovat aluejärjestöjen toiminnan ydin. Liikkeellä kuntoon -hankkeessa soveltavan liikunnan ja paraurheilun kokemusasiantuntijoiden tieto on kehitystyön lähtökohtana.

Paikallistuntemus ja alueelliset painotukset hankkeen erilaisissa toteutus- ja toimintatavoissa ovat liikunnan aluejärjestöjen vahvuuksia. Jokainen hankkeessa mukana oleva alue vastaa oman alueensa kehittämistyöstä ja hankkeen myötä parhaat tavat ja toiminnot jaetaan valtakunnallisesti hyödynnettäviksi.

LiikUn painopisteenä on keskittyä soveltavan liikunnan ja paraurheilun verkostoyhteistyön vahvistamiseen osana vahvasti toiminnassa olevaa Rajattomasti liikuntaa -kumppanuusverkostoa.

– Ymmärrys toimintarajoitteisten asiakkaiden tarpeista ja paikallisten liikuntapalvelujen kehittäminen niiden pohjalta on hankkeen yksi keskeisimmistä tavoitteista. Yhteistyöllä kuntien ja aluejärjestöjen kanssa voimme varmistaa, että liikuntamahdollisuudet ovat saavutettavissa ja vastaavat todellisiin tarpeisiin, toteaa soveltavan liikunnan asiantuntija Tiina Siivonen Suomen Paralympiakomiteasta.

Valtakunnallinen vaikutus alkaa alueellisesta kehittämisestä

Hankkeesta vastaa valtakunnallinen asiantuntijajärjestö Suomen Paralympiakomitea, joka edistää vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja tukea tarvitsevien henkilöiden liikunta- ja urheilumahdollisuuksia sekä koordinoi ja kehittää paraurheilua sekä soveltavaa liikuntaa Suomessa.

Hanke toteutetaan ajalla 1.5.2025–31.12.2026 yhteistyössä neljän alueellisen liikuntajärjestön kanssa. Parhaat toimintamallit siirretään valtakunnallisesti kaikkien aluejärjestöjen käyttöön tuhansien toimintarajoitteisten liikkujien hyödyksi.

  • Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) keskittyy soveltavan liikunnan ja paraurheilun verkostoyhteistyön vahvistamiseen osana Rajattomasti liikuntaa -kumppanuusverkostoa.
  • Pohjois-Karjalan Liikunta (PoKaLi) panostaa ohjaajien ja valmentajien löytämiseen ja kouluttamiseen sekä soveltava liikunta ostopalveluna -testaukseen muissa kunnissa.
  • Pohjois-Savon Liikunta työstää soveltavan liikunnan toimijaverkostoa, käynnistää liikunnan apuvälinevuokraamon ja järjestää ohjaajakoulutuksia.
  • Päijät-Hämeen Liikunta (PHLU) koordinoi alueen liikuntaneuvonnan kehittämistyötä ja integroi soveltavan liikunnan mukaan liikuntaneuvonnan kokonaisuuteen inkluusioperiaatteella. PHLU tukee myös lasten ja nuorten osallistumista lajikokeiluihin ja tapahtumiin.

Neljän aluekumppanin lisäksi hankkeessa seurataan ESR+ tuetun Kainuun Liikunnan Liekki-hankkeen tuloksia.

Kuva: Soldeman /Pasi Rahikka.