Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

LiikU tekee monenlaista kuntayhteistyötä alueellaan. Lounais-Suomen Liikunnan ja Urheilun alue koostuu kahdesta maantieteellisestä alueesta, Satakunnasta ja Varsinais-Suomesta. Alueella on yhteensä 45 kuntaa. Teemme yhteistyötä esimerkiksi kaupunkien/kuntien liikunta- ja vapaa-ajantoimien,paikallisten urheiluakatemioiden, terveyskeskusten, koulujen ja päiväkotien kanssa. Järjestämme myös kuntaseminaareja ja olemme mukana monessa hankkeessa, kuten Rajattomasti liikuntaa -hankkeessa. Aktivoimme ihmisiä liikkeelle, esimerkiksi Haastepyöräilyn ja muiden kampanjoiden avulla. Järjestämme siis monenlaista toimintaa yhteistyössä kuntien kanssa, yhteisenä tavoitteenamme saada kuntalaiset ottamaan liikunta elämäntavaksi!

Lounais-Suomen kuntien liikuntaseminaari 7.-8.11.2024, Rauma

Tilaisuus on tehty yhteistyössä Lounais-Suomen AVI ja LiikUn kanssa. Tilaisuus on tarkoitettu kuntien liikunnan viranhaltijoille ja luottamushenkilöille.

Ohjelma

torstai 7.11.

9.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi

10.00 OKM:n ajankohtaiset, Sari Virta, ylitarkastaja, OKM
- Liikunnan rahoitus julkisen talouden heikkenevässä tilanteessa
- Aluehallinto uudistuu – mikä muuttuu?

11.30 Missä mennään Suomi liikkeelle -ohjelmassa? Minttu Korsberg, pääsihteeri Suomi liikkeelle -ohjelma

12.00–13.00 Lounas (omakustanteinen)

13.00 Hyvinvointialueiden ja kuntien yhteistyö

- Työikäisten elintapaohjaus ja liikuntaneuvonta, Varha ja Raisio
- Lasten, nuorten ja perheiden elintapaohjaus ja liikuntaneuvonta, Sata ja Huittinen

14.00 Kuntaliiton terveiset liittyen liikuntapalveluihin ja kuntatalouden näkymiin, Elsa Mantere, Liikunnan ja nuorisoasioiden erityisasiantuntija, Kuntaliitto

14.30 Kahvitauko

15.00 Kuntaliiton terveiset jatkuu

15.15-16.00 AVIn ajankohtaiset, Tiina Kaijanen ja Elli-Noora Rinne, LSAVI

19.00 Illallinen, Rauman kaupunki

perjantai 8.11.

9.00 Karin kampuksen esittely

10.00 Toimivat koulupihat, Marko Mäkinen, LSAVI

10.30 Liikuntapaikkarakentamisen avustushakuinfo, Marko Mäkinen, LSAVI

11.00 Vuoden liikuntapaikka, Kankaanpään liikuntakeskus, Ilari Köykkä, liikunta ja hyvinvointikoordinaattori

11.30-12.30 Lounas (omakustanteinen)

12.30 LiikU:n ajankohtaistorit (3*25 min + siirtymiset)

14.30 Seminaarin päätössanat ja kahvit

Ilmoittautuminen tästä linkistä Lounais-Suomen kuntien liikuntaseminaari (avi.fi). Ilmoittaudu 24.10. mennessä.

Lisätietoja:
Lounais-Suomen AVI: Tiina Kaijanen, tiina.kaijanen@avi.fi, p. 0295 018 303
LiikU: Jukka Läärä, jukka.laara@liiku.fi, p. 0400 463 790

    Tutustu Olympiakomitean, LiikUn ja aluehallintoviraston Liikkuen läpi elämän -kiertuatapaamisen materiaaleihin:



    Löydä lisää sisältöä samoista aiheista