9.11.2022
Lähes kaikkien huulilla se pyörii työelämässä, k-sana. Tuntuu kuin kiire lisääntyisi työpaikalla joka syksy, kun uusi lukuvuosi alkaa. 
Kyse ei ole tunteesta, vaan tutkitustikin näin on. Työtahdin kiristymisen lisäksi työntekijältä vaaditaan enemmän itsenäistä työtä ja päätöksentekoa. Useita asioita pitää pystyä tekemään samanaikaisesti ja uusia asioita oppimaan kiihtyvällä tahdilla. Eikä vauhti ole hiljentynyt muussakaan elämässä sosiaalisten rakenteiden ja teknologian kehityksen myötä.
Kun kiireen lisäksi mieltämme ovat koetelleet viime vuosina monet ulkoiset stressitekijät – ilmastonmuutos, pandemia, sota ja sote-muutos – on sopeutumiskykymme joutunut koetukselle.
Psykologi Emmi Arponen esitteli LiikUn ja Aluehallintoviraston Lisää liikettä -seminaarissa 12.10.22, miten mielen taitoja voi kehittää ja vahvistaa, jotta jaksamme epävarmassa maailmantilanteessa ja yhä intensiivisemmän työelämän keskellä. Hän jakoi keinot neljään osa-alueeseen: kokonaiskuormituksen säätely, joustavuustaidot, palautumisen vahvistaminen ja turvajärjestelmän aktivoiminen.
Pitääkö lepo ansaita?
Emmi Arposen mukaan rajojen asettaminen työnteolle on hyvinvointiteko. Aina, kun sanomme ei työtehtävälle, sanomme kyllä ajalle, joka jää levolle tai itselle merkityksellisille asioille. Moni tuntee kuitenkin kieltäytyessään syyllisyyttä tai pelkoa ja siksi suostuu asioihin, jotka eivät palvele omaa hyvinvointia tai arvoja.
Elämme vahvasti kulttuurissa, jossa ”lepo täytyy ansaita” ja kiltteys ja velvollisuudentunto ovat arvostettuja ominaisuuksia. Hyväksytyksi tullaan tunnollisuuden kautta.
Oman ajan hallintaa sekä omia joustavuus- ja resilienssitaitoja, eli kykyä sopeutua muutoksiin, on kuitenkin mahdollista kehittää, Arponen lupaa. Esimerkiksi hän ottaa epävarmuuden tunteen kanssa elämisen, joka on kaikista epämukavaa.
- Toisia epävarmuus ohjaa suorittamiseen, toisia turvallisuuden tunteen tavoitteluun ja toisia ahdistuksen kehämäiseen kierteeseen. Omaa suhdetta epävarmuuteen kannattaa tutkailla.
Joillekin epävarmuuden sietämättömyys voi olla perua epävakaasta lapsuuden kasvuympäristöstä. Kun tunnistaa, millaiseen toimintaan epävarmuuden tunne itseä ajaa, voi oppia paremmin sietämään tunnetta ja ohjaamaan toimintaansa haluttuun suuntaan.
Pyörivätkö työt illalla mielessä?
Palautuminen on aina kahden kauppa: yksilön ja työyhteisön, sekä ympäröivän maailman. Yksilön kyky irrottautua työstä henkisesti edistää palautumista ja lisää koettua hyvinvointia, mutta kaikkea palautumista ei voida sysätä yksilön vastuulle.
Entä, jos mieli ei tottele, ja ajatus palaa työhön? Arponen tarjoaa muutamaa toimintamallia.
- Itselle mielekkäällä tekemisellä voi päästä niin sanottuun flow-tilaan eli laittaa " aivot narikkaan”. Mikäli se ei onnistu, ei omia ajatuksia ja tunteita kannata aktiivisesti kieltää tai välttää, vaan niihin voi opetella ottamaan etäisyyttä. Niitä voi tutkailla myös hyväksyvästi. On myös hyvä tiedostaa, millaisia ajatusmalleja itseltä löytyy. Mietitkö usein, mitä sinun "pitäisi" tehdä? Teetkö usein "kaikki tai et mitään" sen sijaan, että jakaisit tehtävät tai tavoitteet pienempiin osiin, jolloin niihin voisi olla helpompi tarttua?
Työyhteisö ja ympäristö voivat edesauttaa palautumista antamalla työntekijälle riittävästi aikaa ja taukoja sekä mahdollisuuden keskittyä työn ydintehtäviin. Lyhyetkin palauttavat tauot työpäivän sisällä edesauttavat töistä palautumista myös vapaa-ajalla.
Myönteinen suhtautuminen luo turvallisuutta
Jaksamisen neljäntenä osa-alueena Arponen näkee turvallisuuden. Turvallisessa ympäristössä on jaettu, yhteinen ymmärrys siitä, että jokainen voi olla oma itsensä. Tällöin epäonnistumisiin suhtaudutaan oppikokemuksina, eikä virheistä rangaista. Turvallisessa ympäristössä myös keskeneräisiä ajatuksia uskaltaa tuoda esille. Tieto siitä, ettei tarvitse olla valmis tai tietää kaikkea, auttaa jaksamaan.
Myötätunto ja rakentava suhtautuminen itseä kohtaan ei usein tule mieleltä luonnostaan, vaan se vaatii harjoittelua. Itsemyötätunto ymmärretään usein väärin; ajatellaan, että mikäli olemme lempeitä itseämme kohtaan, emme saa mitään aikaiseksi. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että mitä myötätuntoisempia olemme itsellemme, sitä enemmän saamme aikaan, koska emme jää soimaamaan itseämme tehdyistä virheistä. Voimakas itsekritiikki voi jopa lamaannuttaa.
Luentonsa lopuksi Emmi Arponen muistuttaa olemaan itselleen armollinen myös oman hyvinvointinsa kehittämisen suhteen. Mielen taitoja - kuten kaikkia muitakin taitoja elämässä - voi opetella pikku hiljaa, yksi kerrallaan, eikä niiden kehittämisessä koskaan tule valmiiksi. Keskeneräisyys on aivan sallittua.
teksti: Maija Arosuo