
Varhaiskasvatuksen johtajat
Liikkuvan varhaiskasvatuksen toteutuminen arjessa helpottuu, kun johtamisen rakenteet ovat selkeät ja toiminta nivoutuu tiiviisti varhaiskasvatussuunnitelmaan. Työpajassa hyödynnetään Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelman Johtajan työkirjaa.
Työpajassa saat työkaluja:
- perustehtävän, osaamisen ja pedagogiikan johtamiseen
- johtajuuden toimenpiteisiin
- yhteistyöhön perheiden ja muiden tahojen kanssa.
Johtajan työpaja on maksuton.
Johtajan työpajan syventävässä osuudessa pohditaan tarkemmin johtajan roolia liikkumisen lisäämiseksi. Työkaluina arvioinnin toteuttamiseksi käytetään nykytilan arviointia, vuosikellon tekemistä ja rakenteiden miettimistä. Tavoitteena ovat kokemusten jakaminen ja kollegiaalinen tuki.
Työpaja on maksullinen.
Varhaiskasvatuksen henkilöstö
Liikkuva varhaiskasvatus -sparrauksessa käydään läpi yksikön liikunnallisen toimintakulttuurin nykytila, Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelmassa eteneminen, määritellään kehittämiskohteet ja suunnitellaan toimenpiteet niiden toteuttamiseksi. Lisäksi tutustutaan yksikön tavoitteita tukeviin liikuntamateriaaleihin ja Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelman Varhaiskasvatuksen henkilöstön käsikirjaan. Tavoitteena lisätä innostusta liikkeen lisäämiseen tavalliseen arkipäivään. Sparraus on maksuton.
Motoristen taitojen työpaja on lyhyt maksuton työpaja, joka sopii esimerkiksi pedatiimiin tai kehittämispäivän osaksi. Työpajassa käydään lyhyesti läpi lasten motoristen taitojen kehitys ja tutustutaan havainnointimenetelmiin. Syvemmin lasten motoristen taitojen kehitykseen, tukemiseen ja havainnointiin sukelletaan maksullisissa Lasten motoristen taitojen kehitys ja havainnointi -koulutuksissa. Työpaja on maksuton.
Koulutuksessa käydään läpi tiiviisti lapsen motorinen kehitys ja sen tukeminen, motoriset perustaidot ja perustaitojen harjaannuttaminen.
Teoriataustan lisäksi koulutuksessa on motorisia perustaitoja, erityisesti tasapainoa ja liikkumistaitoja sekä kehonhahmotusta kehittäviä käytännön harjoituksia. Koulutus sopii myös alle kolme vuotiaiden kanssa työskenteleville.
Koulutus antaa varhaiskasvattajalle välineitä havainnoinnin toteuttamiseen päivittäisessä työssä lasten parissa. Se vahvistaa näin varhaiskasvattajan osaamista lasten motoristen perustaitojen oppimisen tukijana sekä jokapäiväisen liikkumisen ja iloisten oppimiskokemusten mahdollistajana.
Varhaiskasvatusyksiköissä ei aina ole käytössä salia, tai muuta isoa liikuntatilaa, mutta se ei silti tarkoita, että liikkuva arki ei olisi mahdollista. Liikuntaa pienissä tiloissa -koulutuksessa tarkastellaan arjen käytänteitä ja oppimisympäristöä fyysisen aktiivisuuden kannalta, jotta sinä saisit omaan työhösi avaimia lapsen liikkumisen mahdollistamiseen ja liikunnallisen toimintakulttuurin luomiseen. Lisäksi saat paljon pieniin tiloihin sopivia liikuntaideoita.
Varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suosituksissa alle kouluikäisille lapsille suositellaan kolme tuntia fyysistä aktiivisuutta päivässä, josta tunti tulisi olla vauhdikasta liikkumista. Jotta tähän tavoitteeseen päästään, tarvitaan sekä ohjattua toimintaa että lapsen liikkumisen mahdollistavaa arjen toimintakulttuuria.
- Kasvattaminen liikkumaan ja kasvattaminen liikkumisen avulla
- Siirtymätilanteet, taukoliikunta ja toiminnallisuus
- Välineet ja lelut
- Tilojen käyttö, säännöt ja käytännöt
- Vanhassa vara parempi
Lapsi oppii parhaiten käyttäen koko kehoaan ja kaikkia aistejaan. Toiminta ja liike liittyvät oleellisesti kaikkeen lapsen oppimiseen. Pienikin toiminnallinen tai liikunnallinen hetki kesken päivän lisää lapsen päivittäistä liikkumisen määrää, rauhoittaa, auttaa paremmin keskittymään sekä lisää tarkkaavaisuutta tuleviin tehtäviin. Koulutuksessa opitaan vasu-perusteisesti toiminnallistamaan varhaiskasvatuksen erilaisia oppimistilanteita.
Koulutuksessa käydään läpi käytännön esimerkein, miten voit toteuttaa liikkuvaa tapaa tutustua ohjelmointiajatteluun ja tukea laaja-alaisen osaamisen taitojen, erityisesti monilukutaidon kehittymistä. Lisäksi perehdytään siihen, miten liikkuminen ja toiminnallisuus yhdistyvät digitaitojen harjoitteluun ja mediakasvatukseen. Koulutus on suunnattu ensisijaisesti varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa työskenteleville.
Koulutuksen keskeisiä teemoja ovat:
- Digitaalinen osaaminen varhaiskasvatuksessa
- Ohjelmointiosaaminen varhaiskasvatuksessa
- Medialukutaito varhaiskasvatuksessa
- Digilaitteiden hyödyntäminen lasten liikkumisen lisäämisessä
Piha, lähiympäristö ja ulkona liikkuminen tarjoavat lapselle mahtavan ympäristön erilaisten taitojen oppimiseen. Liikkumisen mahdollisuuksien luominen edellyttää varhaiskasvattajilta päivittäin tietoisia valintoja. Koulutuksessa perehdytään Varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suosituksiin käytännönharjoitusten avulla. Koulutuksen tavoitteena on hyödyntää päiväkotien pihoja ja lähiympäristöä jokapäiväisessä arkiliikunnassa sekä pedagogisessa toiminnassa.
Liikuntaleikkikoulussa liikutaan monipuolisesti ja laadukkaasti lasten liikunnan asiantuntijoiden luomien materiaalien avulla. Toiminnassa tärkeää on lapsilähtöisyys, monipuolisuus ja leikillisyys. Koulutuksen keskeisiä teemoja ovat liikunnan perustaitojen kehittyminen, leikinkehittely ja lasten monipuolisen liikunnan ohjaaminen. Liikuntaleikkikoulu soveltuu hyvin varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen osaksi varhaiskasvatuksen omaa liikuntasuunnitelmaa ja Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelman toteuttamiseen. Lue lisää liikuntaleikkikoulun ohjaajakoulutuksesta.